Välitetty todellisuus

Maailma vaikuttaa aina silloin tällöin totaaliselta kaaokselta. Uutisvirta suoltaa jatkuvalla syötöllä informaatiota, josta on yhä vaikeampaa poimia olennainen ja merkittävä. Informaatio vuotaa ylitse, kun jokainen mediamahti ripottelee oman pikantin arominsa uutissoppaan, jonka maut ovat sekoittuneet pseudoinformatiiviseksi sekametelisopaksi. Sinänsä merkittävätkin uutiset muuttuvat hetkessä mediasirkukseksi, jonka tirehtööri on jo aikoja sitten ottanut lopputilin. Näin keskivertokansalaisen pää menee helposti pyörälle informatiivisen massan vyöryessä hänen ylitseen. Siksi juuri helpot ja viihdyttävät uutiset syöpyvät kansan päihtyneeseen tajuntaan. Humpuukin kukoistaessa todellisuus hajoaa yhä pienempiin fragmentteihin, joista on lähes mahdotonta sanoa, minkälaisen kokonaiskuvan ne muodostavat. Hermes tuo viestiä jumalilta, joita kukaan ei enää tunnista.

Silti todellisuus ristiriitaisenakin on aina jollain tavalla järjestäytynyt. Tästä antiikin kreikkalaiset käyttivät nimitystä kosmos, joka on kaikkeuden kokemuksemme kategorinen perusta. Anakronistisesti voisi sanoa, että kosmos on maailmankuvamme transsendentaalinen ehto. Kuten Königsbergin pieni suuri mies Immanuel Kant asian ilmaisi, järkemme jäsentää aisteissa annetun. Maailma sinänsä jää varjojen peittoon. Mikä onkaan "todellinen maailma" uutiskuvan takana? Jean Baudrillardin mukaan mitään erillistä maailma ei ole, on vain simulacrum (lat. kuva; unikuva, haamu) eli maailma hyperreaalisena. Median tunkeutuessa kaikkialle on mahdonta enää sanoa, mikä on todellisuutta ja mikä vain sen kuvajaista. Elämä on simulaatiota, virtuaalinen reaalista ja faktat korvautuneet tulkinnoilla, hermeneutiikan hedelmillä. 

Kannattenee siis sijoittaa elämystodellisuuteen. Hurmostilaisista kuluttajista ei totisesti ole pulaa.