perjantai 29. helmikuuta 2008

Mietteitä ajasta karkauspäivän kunniaksi

Aika matelee, juoksee ja joskus jopa valuu hukkaan. Jotkut meistä saavat paljon aikaiseksi, kun taas toiset eivät saa aikaan yhtään mitään. Ja eipä aikaakaan, kun joku jo saapuu kreivin aikaan, vaikka saattaahan hän toki olla vain aikaisessa. Joskus taas vaikuttaa siltä, että aikaa on aikalailla, vaikka todellisuudessa aika onkin kortilla. Aikamoista on myös se, että aika syö lapsiaan.

Vaikuttaisi siis siltä, että aika on viiva, joka kulkee menneisyydestä tulevaisuuteen, sillä koemme tapahtumisen vääjäämätttömänä siirtymisenä siten, että menneisyys on takanamme ja häipyy alati ikiaikojen hämärään.

Aina ei kuitenkaan ole ajateltu näin. Esimerkiksi antiikin kreikkalaiset ja babylonialaiset käsittivät ajan ikuiseksi kiertokuluksi. Aika heitti loputonta kärrynpyörää, jolla ei ollut selkeää alku- eikä päätekohtaa. Ajatus ajasta kiertokulkuna on varsin luonnollinen. Jokaisen vuoden kuluessa toistuvat tietyt tapahtumat suurin piirtein samanlaisina. Varsin itsevarmasti ajateltiin, että maan ilmiöitä, kuten päivän ja yön vaihtelua sekä vuodenaikojen kiertoa ohjasivat jotkin ylimaalliset voimat ylhäältä tähdistä käsin. Tästä pääteltiin enemmän tai vähemmän pätevästi, että samoja taivaan tähtikuvioita vastasivat samat tapahtumat maapallolla. Tilanne oli siis kuin kehnosta saippuaoopperasta, jossa näyttelijät vaihtuvat, mutta roolihahmot pysyvät samoina.

Varsinainen ongelma aikaa tarkasteltaessa on kuitenkin samanaikaisuus, koska eri paikassa sattuvien tapahtumien samanaikaisuus on suhteellinen käsite. Vain paikallisesti ja ajallisesti yhteen osuvat tapahtumat ovat samanlaisia sanan absoluuttisessa merkityksessä. Esimerkistä käyköön kahden riitapukarin kädenpuristus sovinnon merkiksi. Tästä voivat olla yhtä mieltä sekä paikalle kutsutut todistajat että tilannetta television välityksellä tarkkailevat sohvaperunat. Jos sitä vastoin nämä riitapukarit, joita pahimassa tapauksessa erottavat meret ja mantereet, sopivat, että he tiettyyn aikaan ajatuksissaan sopivat riitansa, he ovat tieteen kannalta poliittisen harhakuvitelman vallassa.

Aika aikaansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Ylpeys - filologinen ja metafyysinen tarkastelu

Sanotaan, että ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Klassillisen kreikan sana hybris merkitsee liiallista itseluottamusta ja ylpeyttä, joka usein johtaa yksilön katastrofiin. Aristoteleen mukaan ihminen joutuu hybriksen valtaan, kun hän luopuu kultaisen keskitien ihanteesta ja itsevarmasti vakuuttuneena omasta erinomaisuudestaan toimii virheellisellä tavalla.

Nemesis puolestaan on helleenien jumalatar, joka edustaa oikeudenmukaisuutta ja jumalten kostoa. Hänen päätehtävänään on korjata kaikki ne vääryydet, joita aiheuttavat onnen ja onnettomuden epätasainen jakautuminen sekä ylimielisen kopeuden ja itsekorostuksen seuraukset. Hybris johtaa aina deterministisesti Nemesiksen väliintuloon.

Ihminen toimii aina tiettyjen välttämättömyyksien alaisena. Antiikin ihmiset nimittävät tätä jumalten tahdoksi, joka käsittää muun muassa oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden ja yhteisen hyvän. Ihmiset - toisin kuin jumalat - ovat kuolevaisia ja sidottuja luontoonsa. He pyrkivät pois tietämättömyyden tilasta jyräämällä vastustajiaan. Näin he luulevat raivaavansa tieltään vallan esteitä ja kuolevaisuuden rajoja. Turhan sooloilun tuloksena on täydellinen kaaos.
 
Vain raivottaret Mustasukkaisuus, Verikosto ja Loputtomuus myhäilevät tyytyväisenä.

tiistai 8. tammikuuta 2008

Välitetty todellisuus

Maailma vaikuttaa aina silloin tällöin totaaliselta kaaokselta. Uutisvirta suoltaa jatkuvalla syötöllä informaatiota, josta on yhä vaikeampaa poimia olennainen ja merkittävä. Informaatio vuotaa ylitse, kun jokainen mediamahti ripottelee oman pikantin arominsa uutissoppaan, jonka maut ovat sekoittuneet pseudoinformatiiviseksi sekametelisopaksi. Sinänsä merkittävätkin uutiset muuttuvat hetkessä mediasirkukseksi, jonka tirehtööri on jo aikoja sitten ottanut lopputilin. Näin keskivertokansalaisen pää menee helposti pyörälle informatiivisen massan vyöryessä hänen ylitseen. Siksi juuri helpot ja viihdyttävät uutiset syöpyvät kansan päihtyneeseen tajuntaan. Humpuukin kukoistaessa todellisuus hajoaa yhä pienempiin fragmentteihin, joista on lähes mahdotonta sanoa, minkälaisen kokonaiskuvan ne muodostavat. Hermes tuo viestiä jumalilta, joita kukaan ei enää tunnista.

Silti todellisuus ristiriitaisenakin on aina jollain tavalla järjestäytynyt. Tästä antiikin kreikkalaiset käyttivät nimitystä kosmos, joka on kaikkeuden kokemuksemme kategorinen perusta. Anakronistisesti voisi sanoa, että kosmos on maailmankuvamme transsendentaalinen ehto. Kuten Königsbergin pieni suuri mies Immanuel Kant asian ilmaisi, järkemme jäsentää aisteissa annetun. Maailma sinänsä jää varjojen peittoon. Mikä onkaan "todellinen maailma" uutiskuvan takana? Jean Baudrillardin mukaan mitään erillistä maailma ei ole, on vain simulacrum (lat. kuva; unikuva, haamu) eli maailma hyperreaalisena. Median tunkeutuessa kaikkialle on mahdonta enää sanoa, mikä on todellisuutta ja mikä vain sen kuvajaista. Elämä on simulaatiota, virtuaalinen reaalista ja faktat korvautuneet tulkinnoilla, hermeneutiikan hedelmillä. 

Kannattenee siis sijoittaa elämystodellisuuteen. Hurmostilaisista kuluttajista ei totisesti ole pulaa.  

torstai 3. tammikuuta 2008

Arjen dialektiikka - mytologinen tulkinta

Arki on ihmisen olemisen tavoista eli moduksista sietämättömin ja samalla turvallisin. Sietämättömäksi arjen tekee sen puuduttavuus, joka ilmenee alati toistuvissa rutiineissa. Päivästä toiseen tietyt kuviot toistuvat lähes samankaltaisina itse kunkin arjessa tehden siitä kontinuumin, joka pidemmän päälle kyllästyttää kenet tahansa. Vain viikonlopun hetkellinen hekuma voi nostaa ylös tästä pohjattomasta kuilusta, johon ihmisparat vastentahtoisina syöksyvät. Silti juuri arjen jatkuvuus, kummallista kyllä, tuottaa kaikessa inhorealismissaan samalla tunteen turvallisuudesta. Arki ei kaikesta huolimatta ole kaaos vaan järjestynyt kokonaisuus, vaikka useimmiten jotkut hetket päivän tiimellyksessä saatavatkin tuntua kaoottisilta ja järjettömiltä. Silti kaikkilla arjen sekasortoisilla hetkillä on ontologinen perustansa - nimittäin arki itse.

Arjen dialektiikka perustuu viikon ja viikonlopun vuoropuhelulle. Arki kulminoituu maanantaihin, viikonloppu perjantaihin. Maanantaina eli kuun päivänä (vrt. lat. dies lunae, ruot. måndag, engl. Monday, ran. lundi) metsästyksen jumalatar ja siveyden vertauskuva Diana luo valvovan ja kaitsevan katseensa kaikkiin ihmisten toimiin. Loput kaupatkin, siis ne jotka eivät ole auki sunnuntaisin, avautuvat maanantaisin. Näin kuluttajat voivat tottumustensa mukaisesti metsästää erilaisia kulutushyödykkeitä, jotka helpottavat raskaan arjen sietämistä. Ei siis ole ihme, että Dianan kreikkalainen nimi Artemis juontaa juurensa kreikan sanasta artemês  "turvallinen, luotettava".

Perjantai (lat. dies Veneris, ital. venerdi, ran. vendredi) sitä vastoin on pyhitetty Venukselle eli Afroditelle. Tämä rakkauden, kauneuden, sulouden ja seksuaalisen himon jumalatar johdattaa viikonlopun rientoihin, joissa arkisesta aherruksesta väsyneet ihmispolot sitten irrottelevat bakkanaalisessa huumassa. Itse asiassa juuri Afroditeen odottaminen ja tieto hänen tulemisestaan auttaa monia jaksamaan puuduttavan arjen harmauden. Kuinka viehkeä ja suloinen onkaan isoisänsä Uranoksen (kreik. ouranos "taivas") irtileikatusta ja mereen viskaistusta sukuelimestä syntynyt ja vaahtopäistä noussut Afrodite!

Yritetään jaksaa vielä tämä päivä.  

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Katumus à la Freud

Katumus valtaa usein mielen rankan juhlinnan jälkeen, kun viimeisetkin alkoholihöyryt ja -huurut ovat poistuneet elimistöstä. Kansanomaisesti tämä on tietenkin "morkkis", joka ilmenee erilaisin lupauksin elämäntapojen muutoksista. Sisältyypä tähänkin kultin piirteitä, kun lupaukset parempaan elämään pyrkimisestä vaativat henkilökohtaisia uhrauksia kuten luopumista tai pidättäytymistä jostain (esim. alkoholista, tupakasta, seksistä jne.). Onneksi ihmispololla on oikeus odottaa, että jumalat muuttavat hänen elämänsä suunnan, mikäli hän vain suorittaa vaaditut uhrimenot ennalta säädetyllä tavalla.

Freudilaisittain ajateltuna tilanne on kuitenkin paljon armollisempi, mikäli armo ei ole vain numinöösi ilmiö. Katumusharjoitukset nimittäin voidaan tietenkin tulkita neurooseiksi, jotka sitovat psyykkistä energiaa ja vaikuttavat häiritsevästi kaikkeen sielulliseen toimintaan. Miten sitten päästä eroon "morkkiksesta", arvon herra Freud? Vastaus on yksinkertainen. Ensin pitää selvittää, mikä torjuttu vietti aiheuttaa neuroosin eli tässä tapauksessa katumuksen. Ja sehän oli kuin olikin rankka juhlinta, joka sekin vaatii valtavat määrät sielullista energiaa! Katumuksen neuroosina voimme siis välttää, jos torjuttujen viettien energia onnistutaan sublimoimaan eli (yksinkertaistaen) kanavoimaan muihin tarkoituksiin, mihin ne alkuaan pyrkivät.

Tämän sinänsä yksinkertaisen psykoanalyyttisen katumuksen analyysin ongelma on sen retrospektiivisyys. Miten voisimmekaan jälkikäteen ymmärrettyämme katumuksen mekanismin vaikuttaa siihen, joka jo aiemmin aiheutti nyt tuntemamme katumuksen? Maalaisjärki väittää, ettei se voi onnistua. Ja hämmästyttävää kyllä, myös Freud yhtyy tähän. Freudin mukaan ihminen ei kerta kaikkiaan parane ponnistelemalla tahtoaan ja pyrkimällä muuttumaan "paremmaksi ihmiseksi". Ainoa mitä on tehtävissä, on oppia tuntemaan itsensä ja oireidensa syyt. Ei näet pidä unohtaa, että Freudin päämääränä oli vapauttaa ihmiset estoista ja laajentaa heidän toimintavapauttaan. 

Delfoin Apollon vanha neuvo pätee edelleen. Tunne itsesi!    

tiistai 1. tammikuuta 2008

Uuden vuoden kultti jälleen kerran

Vuoden vaihtuminen on merkillinen tapahtuma. Toiveikkaina lataamme uskomattoman paljon odotuksia kahden vuorokauden ja samalla kahden vuoden yhtymäkohdalle, joka eräässä mielessä on määritetty keinotekoisin perustein. Aika mitattuna ei tietenkään ole luonnollista, sillä luonnollinen aika on jokaisen henkilökohtainen tunne "ajan virrasta". Tosin tämä fenomenologinen aikakäsitys on vaarassa tappaa kaiken sosiaalisuuden, sillä vain sopimalla maagisesta ajankohdasta voimme kokoontua yhdessä viettämään sen ympärille muodostettua kulttia. Tuskin moni haluaisikaan viettää "vain henkilökohtaista" uutta vuotta, joka ei ole sidottu mihinkään yhteiseen konventioon. 

Termi "uusi vuosi" on itsessään eräänlainen anomalia. Kaikkihan me tiedämme, että vuoden vaihtuessa toiseksi vuodet asettuvat lineaariseen järjestykseen ja samalla kumuloituvat ainakin numeerisessa mielessä. Samaan aikaan kuitenkin kaikki edellisen vuoden kulttimaiset tapahtumat, kuten pyhät ja muut juhlapäivät, varmuudella tulevat uudestaan ja vieläpä siten, että niille tyypilliset ominaispiirteet pysyvät identtisinä. Kulttimenot pysyvät samoina, vaikka aika (ainakin näennäisesti) juoksee eteenpäin. Ympyrä peittoaa suoran, täydellinen epätäydellisen.
 
Uusi vuosi on aina periaattellinen alku, principium, jonka perustavana piirteenä on lupaus paremmasta. Edistysoptimismin aikakaudella jokainen vuosi ajatellaan aiempaa paremmaksi, ikään kuin jonkin jumalaisen kaitselmuksen (kuten "Sanan" tai "Hyvän") takaamana. Näin uuteen vuoteen sisältyy aina myös hallintaa. Useimmat meistä lupaavat toimivansa uutena vuonna paremmin kuin aiempana, vaikka he eivät olisikaan selkeästi arvioineet kuluneen vuoden kommeluksia. Ei liene sattumaa, että latinan alusta (principium) on johtunut moni johtajuuteen viittaava sana (esim. suom. prinssi, ital. principe "ruhtinas").

Johdattavaa ja periaatteellista uutta vuotta!

   


maanantai 31. joulukuuta 2007

Principium - Alku

Aika näyttäytyy maailman paljastumisen sarjana. Pala palalta kokemuksemme rakentaa sen hetken, jonka koemme nyt - joka kerta tietty uudelleen. Alkujaan ennen luonnontieteellistä läpimurtoa (scilicet antiikin ihmiselle) tämä merkitsi tapahtumien vääjäämätöntä historiallisuutta. Tapahtuma ei ollut piste vailla tarinaa vaan tulema monista aluista. Vanhan truismin mukaan kaikella on alkunsa, mutta aitiologisesti mielenkiintoinen on erityinen alku - nimittäin alkujen alku, josta kaikki tapahtumat viime kädessä voidaan johtaa metafyysisen arkeologian välinein. Tämä olkoon jälleen yksi alku ja avaus tapahtumien loppumattomassa sarjassa.